Syvä Köli vauhdissa Sulkavalla

Syvä Köli osallistui kahdella joukkueella Sulkavan Suursoutujen perjantain yölähtöön. Ykkösvene taisteli pitkään jopa kipailun voitosta, mutta taipui lopulta neljänneksi.

Syvä Köli 1 lähti startista vauhdilla ja oli kilpailun johdossa ensimmäisten kilometrien jälkeen. Kuopion soutajien champions -joukkue päästettiin ohi ja Syvä Köli siirtyi peesiin. Johtoryhmäksi muodostui lopulta neljän veneen ryhmä, jossa olivat mukana myös Kinkunkiertäjät ja Kahvakopla. 

Puolivälin jälkeen letkaan tuli eloa ja pienen sekoilun seurauksena Syvä Köli putosi ryhmän neljänneksi. Tässä vaiheessa lyötiin lujaa ja kolmikko pääsi hieman irti. Syvä Köli tuli maaliin neljäntenä ennätysajalla 4.09,24.

Myös kakkosjoukkue souti kunniakkaasti ja taisteli sijalle 36 ajalla 4.48,08.

Syvä Köli 1 Sulkavalla 2014: Ari Aro, Juha Barck, Mauri Hautala, Risto Henttonen, Kimmo Kortelainen, Kalle Kotiranta, Jarno Naskali, Heikki Nurminen, Jorma Ojala, Veli-Pekka Pyrhönen, Jyrki Taimisto, Santeri Takala, Tuukka Tynkkynen, Niko Vironen ja Teemu Virtanen.

Syvä Köli 2 Sulkavalla 2014: Antti Färkkilä, Jukka Iitti, Taneli Jokinen, Heini Kauranen, Lauri Kautto, Tomi Lahtela, Jarmo Liukkonen, Jarkko Malminen, Jukka Mäkelä, Paavo Nummela, Esko Rantanen, Jorma Roine, Ari Saarelainen, Toivo Saastamoinen ja Mika Seppänen.

Lauantaina yksinsoudussa Sami Takala souti maaliin ajassa 6.40,07.

Linkki tuloksiin: http://www.suursoudut.fi/kaikkitulokset/tulos14/soutul14.html

sk.jpg

Ajankohtaista

Treenit jatkuvat

Syvän Kölin sählyvuoro ja hallivuoro pyörivät ke…

Syvä Köli vuosikokokous

Syvä Köli voittoon Lohjalla

Köli johti lähdöstä maaliin Lohjan souduissa

Syvän Kölin harjoitukset kesällä 2015

SK käyttää Nimenhuuto.com -palvelua

Syvä Köli ja High5 yhteistyöhön

Syvä Köli luottaa High5-lisäravinteisiin

Syvä Köli kolmas 24 tunnin hiihdossa

Syvän Kölin nelikko kovassa iskussa

Vuosikokous 2015

Kölin vuosikokous Rataskadulla 31.1.2015

Sulkavan soutuvideo nyt Youtubessa

Syvä Köli ykkösen keulakameran videopätkää nähtä…

Itsenäisyyspäivän kisatulokset

Perinteisten hallikisojen tulokset

Sisäsoutukisat hallilla

Syvä Köli Areenalla luvassa perinteinen soututai…